Tee oma luonnonkasvio

Kasviolla tarkoitetaan kirjaa, jossa on esillä erilaisia kasveja. Rakenna sinäkin oma kasvikirjasi luonnonkasveista!

Kuivata kasveja prässäämällä niitä kotona. Voit aloittaa esimerkiksi rikkakasveista.

Ohje:

  • Pakkaa mukaan muovipussi, sanomalehtiä, teippiä, pieni istutuslapio ja eväitä ja lähde metsäretkelle.
  • Keräile matkan varrelta kukkivia kasveja siten, että irrotat ne maasta juurineen.
  • Ravistele juuresta ylimääräinen multa pois.
  • Asettele kasvit sanomalehden aukeaman toiselle puolelle niin, että niiden lehdet jäävät auki ja kukat mahdollisimman näkyville.  Koko kasvi pitäisi mahtua sanomalehden sivulle.
  • Jos tunnistit kasvin jo tässä vaiheessa, kirjoita sen nimi sanomalehden sivulle.
  • Teippaa kasvi kiinni sanomalehteen muutamasta kohdasta ja käännä sanomalehden toinen puolikas sen päälle kanneksi. Sen jälkeen laita sanomalehti varovaisesti muovipussiin.
  • Istahda syömään eväitä ja nauttimaan luonnon kauneudesta.
  • Kun palaat takaisin kotiin, ota sanomalehdet heti pussista ja laita ne päällekkäin kuivaan paikkaan. Sanomalehtien väliin voi laittaa myös tyhjiä sanomalehtiä. Silloin kasveista lähtevä kosteus imeytyy niihin.
  • Laita sanomalehtipinon päälle painoksi tiiliskiviä tai painavia kirjoja.
  • Vaihda kasveihin sanomalehdet varovasti ainakin yhden kerran. Näin kasvit eivät homehdu. Mitä paksumpi kasvi on kyseessä, sitä useammin sanomalehtiä tulisi vaihtaa.
  • Kun kasvit ovat kuivuneet, irrota ne varovasti ja teippaa puhtaalle paperille tai pahville. Kirjoita jokaiseen kasviin sen nimi ja kasvupaikka sekä keräyspäivämäärä.
  • Tee rei’ittimellä reiät paperiin ja sido paperit kirjaksi narulla. Voit tehdä myös pahvista kauniit kansilehdet kasviollesi.
Takaisin