Käydään pöytään

Hyvät pöytätavat ovat jokaisen ruokailijan asia, myös arkena.

Käsienpesun kautta käy siistin syöjän tie pöytään. Vaihda juoksuaskeleet kävelyyn hyvissä ajoin ennen ruokapöytää. Kiire kannattaa jättää ruokapöydän ulkopuolelle. Myös taustalla pauhaava televisio tai radio tekee ruokailutilanteesta rauhattoman.

Vaatetusaate

Ennen pöytään istuutumista riisutaan ulkovaatteet ja otetaan päähine päästä. Juhlaan pukeudutaan kunkin juhlan luonteen vaatimalla tavalla. Siisti ja huoliteltu pukeutuminen osoittaa, että kunnioittaa juhlan järjestäjää.

Ruokailijan sanasto

Yhteisellä aterialle perhe vaihdetaan kuulumisia. Ruokasuussa ei kuitenkaan sovi pulista, ja hyvällä pöytäkäytöksellä osoitat arvostavasi muita.

Hyvää ruokahalua, kiitos ja ole hyvä kuuluvat ruokapöydän vakiosanastoon. Jos tarjolla ei ole mieluista ruokaa tai ruoka on sinulle tuntematon, on kohteliasta maistaa ainakin vähän. Ja voihan olla, että opit pitämään jostain uudesta mausta!

Juhlatunnelmissa ja muulloinkin

Hyvät pöytätavat korostuvat juhlissa. Seuraa kutsuilla emännän tai isännän esimerkkiä. Kun emäntä kohottaa tervetuliaismaljan, nosta oma lasisi. Pöydässä otetaan huomioon vierustoverit ja kaikkien osallistuvat keskusteluun lähellä istuvien kanssa. Ruokailuhetken ilmapiiri on kiireetön.

Älä kiirehdi syömisen kanssa, sillä juhlissa on aina varattu aikaa kiireettömään ruokailuhetkeen. Juhlien emäntä yleensä pitää huolen, ettei kukaan vieraista lopeta ruokailua viimeisenä, vaan viimeisen suupalan lautaselta syö emäntä itse. Näin kenellekään vieraista ei tule oloa, että hänen takiaan ruokailu on venynyt.

 Muista nämä

  • Istuudu pöytään yhtä aikaa muiden kanssa.
  • Laita lautasliina syliin.
  • Ota ruokaa sen verran kuin uskoo jaksavansa syödä.
  • Lämmin ruoka aloitetaan, kun lähimmät pöytätoverit ovat saaneet annoksensa.
  • Kylmä alku- ja jälkiruoka aloitetaan yhtä aikaa kaikkien kanssa.
  • Vältä ruokasuussa puhumista.
  • Jos et ylety, pyydä toisia ojentamaan ruokia.
  • Tarjoa ensin vieressä istuvalle lisää juotavaa ja sen jälkeen kaada omaan lasiin.
  • Ruokapuheet – juttele mukavista asioista. Muista kiitos, ole hyvä ja hyvää ruokahalua!
  • Veitsi on leikkaamista varten, haarukka vie ruoan suuhun.
  • Vältä kyynärpäiden nostamista pöydälle.
  • Jätä käytetty lautasliina taitettuna pöydälle lautasen viereen ja ruokailuvälineet vierekkäin "kello viiden" kohtaan lautaselle.
  • Nouse pöydästä yhtä aikaa toisten kanssa.
  • Työnnä tuoli paikoilleen.
  • Muista kiittää ateriasta sekä seurasta!
Takaisin