Viisaan violetti

Violetti on saanut nimensä kukalta.

Violetin on ajateltu olevan naisten ja miesten välisen tasa-arvon väri, sisältäähän se punaista ja sinistä. Ultraviolettia ihmissilmä ei nää.

Violettia pidetään taikureiden ja taiteilijoiden värinä. Sitä on käytetty kuvaamaan viisautta, henkisyyttä, mystiikkaa ja magiaa. Monissa kulttuureissa violetti on uskonnollisten johtajien väri. Luterilaisen kirkon piispat ja korkea-arvoiset buddhalaismunkit käyttävät violettia. Samoin ovat tehneet juutalaiset kuninkaat ja ylipapit. Meksikossa pyhän viikon aikana pyhimysten kuvat vaatetetaan violetilla. 

Kotiloista purppuraa

Purppura taas kuvaa eri sävyjä sinipunaisesta punaiseen. Foinikiassa, nykyisen Israelin ja Libanonin alueella, valmistettiin purppuraa murskatuista kotiloista jo 3 500 vuotta sitten. Foinikiasta purppuranvalmistustaito levisi Kreikkaan ja Roomaan. Vain korkea-arvoiset henkilöt saivat pukeutua purppuraan. Sitä käytettiin keisarin viitassa ja rikkaiden juhla-asuissa. Kun kotilot hupenivat, purppuran hinta nousi mahdottoman korkeaksi. 

Kas kummaa

  • Sateenkaaressa violetti on reunimmainen väri.
  • Violetti syntyy, kun sekoitetaan kahta pääväriä eli sinistä ja punaista.
  • Violetti ametisti on vaatimattomuutta kuvaava korukivi. Entisaikaan sillä uskottiin olevan parantavaa voimaa ja sen uskottiin estävän viininjuojaa juopumasta.
  • Espanjassa sanotaan, että henkilö ”muuttuu violetiksi”, jos hän ahmii liikaa syötävää, juotavaa tai vaikka elokuvia.
  • Englanninkielessä muututaan ”raivosta purppuranväriseksi” ja suomenkielessä ”raivosta punaiseksi”.
  • Purppuravärin avulla karkotetaan linnut lentokentiltä vaaratilanteita aiheuttamasta.
  • Violetin sanotaan herättävän mielikuvituksen. Näin uskoi myös säveltäjä Richard Wagner, joka työskenteli violetin sävyisessä huoneessa.
  • Violetti on surun väri Kiinassa ja Turkissa, kuninkaallisen vallan ja varakkuuden tunnus Japanissa.
  • Thaimaassa vaimo pukeutuu purppuraan surressaan miehensä kuolemaa.
  • Yhdysvalloissa liilaa on pidetty hammaslääkäreiden värinä.
  • Ukrainalaisissa pääsiäismunissa violetti on vallan ja voiman väri.
  • Purppura ja tummanpunainen ovat Länsi-Afrikassa maan ja parantamisen värejä, joita käyttävät yleensä naiset.
  • Purppuraa on perinteisesti pidetty kuninkaallisten värinä. Vaakunoissa purppura on kohtuullisuuden väri.
  • Liturgisena värinä violetti on katumuksen, parannuksen ja odotuksen väri. Se kuuluu paastonaikaan, katumuspäiviin hiljaisella viikolla sekä adventtiaikaan.

Nimi orvokilta

Violetti on saanut nimensä latinankielestä orvokkia tarkoittavalta sanalta violalta. Suomenkielessä sana violetti yleistyi 1900-luvulla. Rinnalla käytämme edelleen sanaa sinipunainen. Joskus kuulee puhuttavan kretliinistä, joka on lainaaruotsinkielestä.Toinen kukka, nimittäin syreeni, on antanut nimensä violetin vaalealle sävylle, liilalle.

Takaisin