Toivon vihreä

Mikä jalokivi on vihreä? Missä maassa vihreä on poliisin asun väri?

Vihreää pidetään elämän, nuoruuden ja uudistumisen värinä. Väreistä ihmisen silmä pystyy erottamaan kaikkein eniten vihreitä värisävyjä.

Ikivihreitä kasveja, esimerkiksi mäntyä tai laakeripuuta, on arvostettu ja kunnioitettu. Vanha tapa on tuoda sisälle vihreitä oksia juhlan kunniaksi. 

Yhteyden väri

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vihreä kuvaa toivoa ja iankaikkista elämää. Muslimeille vihreä on profeetta Mohammedin väri. Islamilaisten maiden lipuissa vihreä kuvaa arabien välistä yhteyttä.  

Apteekin merkki

Muinaisen Egyptin asukkaille vihreä oli uuden elämän pyhä väri. Muumioiden kaulassa oli usein smaragdi, ikuisen nuoruuden ja elämän vertauskuva. Antiikin kreikkalaisille smaragdit olivat rakkauden jumalattaren, veden ja elämää synnyttävän sateen tunnuksia. Smaragdien uskottiin auttavan kaikkiin sairauksiin. 

Vihreällä värillä on uskottu olevan parantavia voimia. Joissakin maissa apteekin merkki on vihreä risti. Suomessakin merkin voi tavata esimerkiksi lääkekaapin ovessa. Kreikkalaisilla ja atsteekeilla on taru vihreästä jumalasta, joka viettää talven manalassa. Keväällä jumala nousee maan pinnalle ja tuovat mukanaan uuden kasvun.

Ritareita ja sotureita

Sloveniassa tunnetaan taru Vihreästä Yrjänästä, joka taistelee kevään puolesta ja voittaa talven. Pyöreän pöydän tarinoiden Vihreä ritari etsi smaragdinväristä aarretta Graalin maljaa. Robin Hood pukeutui joukkoineen vihreään, rosvosi rikkailta ja jakoi saaliinsa köyhille. Ristiretkien aikaan islaminuskoiset pitivät pelottavimpina niitä ritareita, joiden risti vaakunassa tai kilvessä oli vihreä. Nämä ritarit sairastivat spitaalia, eivätkä siksi pelänneet taistelussa mitään. 

Onnea ja epäonnea

  • Moni etsii nelilehtistä apilaa onnea tuottamaan.
  • Biljardipöydät ja kasinojen pelipöydät on päällystetty vihreällä veralla.
  • Vihreä on Irlannin kansallisväri ja kansanperinteessä tonttujen väri. Myös irlantilaisten suojeluspyhimyksen pyhän Patrikin muistopäivän väri on vihreä.
  • Vihreän hääpuvun tai juhla-asun on uskottu tuottavan epäonnea avioliitossa.
  • Myös vihreiden kenkien ja autojen on uskottu tuovan epäonnea.
  • Taikauskoiset teatterilaiset ovat vältelleet vihreää näyttämölavastuksissa.
  • Kiinassa vihreä on pelkurin väri, koska vihreä kilpikonna vetäytyy kuorensa suojaan.
  • Japanissa kutsutaan liikennevalojen vihreää siniseksi.
  • Yhdysvalloissa vihreä on rahan väri; sikäläiset dollarit ovat vihreävalkoisia.
  • Sotilaiden vaatetuksen vihreä kätkeytyy maastoon.
  • Saksassa myös poliisien vaatteet ja autot ovat vihreitä. Poliisiautoa kutsutaan vihreäksi vaunuksi.
  • Suomalaisessa Lumikki-sadussa omena on punainen, mutta monessa muussa maassa vihreä.

Myrkynvihreää

Vihreää väriä on ollut hankala valmistaa. Ensimmäinen kirkas vihreä väriaine, pariisinvihreä, kehitettiin 1800-luvulla. Se toimi hyönteismyrkkynä ja siitä tuli sisustuksien muotiväri. Huoneet tapetoitiin vihreiksi, kunnes huomattiin, että kyseinen väri oli ihmisellekin tappavan myrkyllinen. Sanonta myrkynvihreä onkin saanut nimensä arsenikista, jota pariisinvihreä sisältää.  

Vihreitä sanontoja

  • Kun hyväksymme jonkin idean, näytämme sille vihreää valoa.
  • Vasta-alkajaa sanotaan vihreäksi.
  • Jos pääsee vihreälle oksalle, menestyy ja pääsee hyvään asemaan.
  • Kun kuvaillaan kateuden tunnetta, saatetaan sanoa, että joku on kateudesta vihreä.
  • Vihreä aalto voi osua kohdalle peräkkäisissä liikennevaloissa.
  • Viherpeukaloksi kutsutaan taitavaa kasvien ja puutarhan hoitajaa.
  • Metsiä on kutsuttu vihreäksi kullaksi siitä asti, kun puuta alettiin käyttää paperi- ja puuteollisuudessa.
  • Vihreää teetä ei paahdeta tummaksi, toisin kuin mustaa teetä.
  • Muinaiset egyptiläiset kutsuivat merta suureksi vihreäksi.
  • Vihreät on poliittinen puolue.
  • Irlantia kutsutaan Vihreäksi saareksi.
  • Grönlanti tarkoittaa suomeksi vihreää maata.
Takaisin

Kasvien lehtien viherhiukkaset sisältävät lehtivihreää eli klorofylliä. Vihreät kasvit yhteyttävät. Ne tuottavat auringonvalosta, hiilidioksidista ja vedestä sokeri ja happea.