Sateenkaaren valkoinen

Valkoinen on puhtauden väri.

Valkoinen valo sisältää kaikki sateenkaaren värit. Sen huomaa esimerkiksi silloin, kun auringonvalo hajoaa sadepisaroissa moniväriseksi sateenkaareksi.

Kristityille valkoinen on rauhan ja Jumalan rakkauden väri. Monissa kulttuureissa valkoinen kuvaa puhtautta, viattomuutta, iloa ja juhlaa. Vanhoina aikoina valkoinen sopi vain niille, jotka eivät tehneet käytännön töitä, sillä lika näkyy valkoisessa helposti. Myöhemmin valkoisista alus- ja liinavaatteista tuli puhtauden merkki. 

Valkoista morsiamelle

Suomessa vihille mentiin ennen mustissa vaatteissa, mutta sitten valkea syrjäytti mustan naisten häävaatteissa. Valkoinen morsiuspuku on yleistynyt sielläkin, missä valkoinen on ollut surun, kuoleman ja kummitusten väri. Esimerkiksi kiinalaisille ja intialaisille valkoinen on epäonnen väri. Valkoiset kananmunat saatetaan värjätä teellä ja morsiuspukuun lisätään hiukan muutakin väriä avio-onnen turvaamiseksi. Lumenvalkea iho tuli muotiin 1700-luvun lopulla Ranskassa. Myrkyllisestä lyijyvalkoisesta, munanvalkuaisesta ja viinietikasta sekoitettiin valkaisuvoidetta. Se peitti ihon, mutta samalla iho tulehtui. Voiteen lisäksi kasvoille tupsuteltiin runsaasti valkeaa puuteria. Köyhät tytöt säästyivät vaaralliselta lyijyltä, koska heillä oli varaa vain jauhopuuteriin.

Sanontoja

  • Sanotaan, että jokin on valkoinen kuin… haapalastu, jauhomyllyn tonttu, kalan hammas, kalkkilaivan kapteeni, liitu, luu, maan alta noussut, munankuori.
  • Lumivalkoinen on lainannut nimensä sadun Lumikille, joka hurmasi kääpiöseitsikon vitivalkoisen ihonsa ja punaisten huultensa kauneudella.
  • Ennen vanhaan sanottiin: ”Niin on valkea, jotta koira luuli luuksi, korppi kuuksi, vanha ämmä varikseksi.”
  • Jos joku oli kalvennut säikähdyksestä, saatettiin sanoa hänen olevan ”valkoinen kuin paleltunut pottu”.
  • Kunnon emännän pyykin piti olla ”valkoista kuin lokin kakka!”

Keppiä ja valheita 

  • Valkoista lippua heiluttamalla ilmoitetaan, kun halutaan luovuttaa, antautua tai solmia rauha.
  • Valkoinen kyyhkynen on rauhan vertauskuva.
  • Valkokankaalle heijastetaan elo- ja valokuvat.
  • Valkoinen keppi on ollut kerjäläisten tai sotavankien merkki, nykyään se on sokeiden apuväline.
  • Valkoinen kärpässieni on tappavan myrkyllinen.
  • Valkoinen kääpiö on kehityksensä viimeisessä vaiheessa oleva, kutistunut tähti.
  • Entisajan kartanpiirtäjät merkitsivät tutkimattomat alueet karttaan valkoisella.
  • Valkoinen talo on Yhdysvaltain presidentin virka-asunto.
  • Valkoiseksi valheeksi kutsutaan valhetta, joka kerrotaan, jotta kuulija ei pahoittaisi mieltään.
  • Kun erottaa mustan valkoisesta, erottaa oikean ja väärän toisistaan. Monessa kulttuurissa hyvä ajatellaan valkoiseksi ja paha tummaksi.

Valkoista maailmalta

  • Japanissa naiset antavat ystävänpäivänä tutuille miehille suklaata. Kuukautta myöhemmin vietetään ”Valkoista päivää”. Silloin miehet antavat naisille vastalahjoja.
  • Muinaisen Egyptin tärkein kaupunki oli ”valkoisten muurien kaupunki” Memfis. Silloin pyramidit olivat tasaisiksi ja valkoisiksi rapattuja.
  • Joskus kiinalaisen hautakivi valmistetaan jo ihmisen vielä eläessä. Nimi kirjoitetaan kiveen punaisella. Kun hän kuolee, nimi maalataan valkoiseksi.
  • Afrikassa miellyttävää ihmistä kutsutaan ”valkomahaiseksi”. Siellä valkoinen on etelän ja esi-isien väri, sillä esi-isien uskotaan asuvan etelässä. Vainajille uhrataan valkoista, kuten jauhoja.
  • Sanat alba ja albiino ovat peräisin latinan sanasta albus. Albaan pukeutuvat papit ja ripille pääsevät nuoret. Albiinon ihosta puuttuu väripigmentti. Albiino-eläimen turkki on valkoinen ja silmät punaiset.
  • Kreikan kielen leukos-sanasta on lainattu nimi veren valkosoluille eli leukosyyteille.
  • Valkoinen norsu oli entisajan Thaimaassa (silloisessa Siamissa) pyhä eläin, jota ei saanut käyttää työntekoon.  Vieläkin puhutaan ”valkoisesta norsusta”, kun tarkoitetaan asiaa, josta ei ole mitään hyötyä, mutta joka maksaa paljon.

Tee talvimaisema 

Takaisin