Pääsiäismobile

Mobile tuo juhlan tuntua kotiin.

Tarvikkeet: 

FIMO-askartelumassaa
kaksi erikokoista valmista punoskoria
silkkinauhaa
paperinarua 

Lisäksi:
Pääsiäisruohon istuttamista varten tuorekelmua/talouspaperia, multaa ja siemeniä (rairuoho, herne..) 

Valmista koristemunat:

  1. Muotoile Fimo-massasta 6-7 pientä värikästä pääsiäismunaa. Varoitus: massaa ei saa laittaa suuhun!
  2. Pyöritä ensin pohjalle yksi "pallo", ja tee sen jälkeen varoen hammastikulla tai sukkapuikolla läpireikä palloon ripustamista varten.
  3. Koristele muna erivärisillä massoilla muovailuvahan tavoin.
  4. Kuumenna valmiit koristeet uunissa massapaketissa olevien ohjeiden mukaisesti, 110 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. 

Rakenna tällä välin mobile:

  1. 1. Leikkaa silkkinauhasta kolme yhtä pitkää, noin 50–60 cm:n pituista pätkää.
  2. Pujota nauhat korien reunoista läpi tasaisin välimatkoin niin, että korit pysyvät suorassa.
  3. Tee nauhaan solmu aina korinreunan alapuolelle tai pyöräytä korin reunan yli useamman kerran, ettei kori luiskahda alas nauhaa pitkin.
  4. Ripusta isompi kori alas ja pienempi kori hieman ylemmäs, niin että kumpaankin koriin mahtuu vielä helposti istuttamaan pääsiäisruohoa.
  5. Solmi silkkinauhat ylhäältä yhteen ja jätä ripustuslenkki. Jätä alemman korin alle nauhaa roikkumaan noin 15 cm:n pätkät.
  6. Ripusta jäähtyneet pääsiäismunat nauhojen päihin ja tee solmut.
  7. Leikkaa vielä yksi vähän lyhyempi silkkinauhan pätkä ja ripusta siihen pari koristemunaa. Ripusta nauha alemman korin pohjan keskikohtaan.
  8. Voit laittaa munia roikkumaan myös ylemmästä korista ja ripustussolmun kohdalta (kts.kuva).
  9. Tee lopuksi paperinarusta iso rusetti ja liimaa se silkkinauhojen solmukohdan päälle koristeeksi.
  10. Istuta pääsiäisruoho koreihin ja ripusta ikkunan eteen kasvamaan! 

Vinkki!
Voit tehdä FIMO-massasta myös muita koristeita tai vaikka istutusalustat pääsiäisheinälle valmiiden korien tilalle

Katso tästä ohjepiirustus

Takaisin